Maanmittaus, 78:1-2, 2003
Tieto- ja viestintäteknologiasta uusi näkökulma kaavoitukseen
Juha Talvitie
Tiivistelmä. Tutkimuksen mukaan perinteisten liikennemuotojen kehitys on vaikuttanut aluekehitykseen. Liikennemuotojen ja reittien kehitys loi talouselämälle uusia mahdollisuuksia, ja samalla asutus saattoi levitä uusille paikoille. Suunnittelulla on vaikutettu yhteiskunnan alueelliseen rakentumiseen.
Kehittyneet maat ovat siirtymässä teollisuus- ja palveluyhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan. Sen muotoutumisessa on uudella tieto- ja viestintäteknologialla (ICT) keskeinen merkitys. ICT muuttaa ajan ja etäisyyden merkitystä ja tuo vapautta toimintojen sijaintiratkaisuihin, joissa tulee korostumaan paikan erityisominaisuuksien merkitys. Alueiden ja yhdyskuntien kilpailutekijät muuttuvat.
Tehdyn kyselyn mukaan kaavoittajat eivät uskoneet ICT:n aiheuttavan nopeita alueellisia muutoksia, vaan muutokset tapahtuisivat ajan myötä. Kaavoittajat näkivät mahdollisuuden uusien suunnitteluperiaatteiden toteuttamiseen, mm. uusien yhdyskuntatyyppien kehittelyyn.
Tutkimuksen yleinen johtopäätös oli, että ICT on otettava kaavoituksessa huomioon alueelliseen kehitykseen vaikuttavana tekijänä. Johtopäätöksissä suositellaan tutkimuksen tehostamista, suunnittelumenetelmien kehittämistä ja kaavoittajien täydennyskoulutusta sekä lainsäädännön ja ohjeiden sekä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden täydentämistä.
Avainsanat: tietoyhteiskunta, alueelliset vaikutukset, kaavoitusperiaatteet, kaavoittajat.
| Takaisin lehden sisällysluetteloon | pdf (268kb) |



