Maanmittaus aikakauskirja, palkki

Maanmittaus, 82:2, 2007

Talousmetsän maanpintamallinnus arkistoilmakuvilta ja laserkeilauksella

Ilkka Korpela ja Esko Välimäki

Tiivistelmä. Tutkimuksessa selvitettiin arkistoilmakuvilta tehtyjen maanpintamallien tarkkuutta metsämaalla ja tarkkuuteen vaikuttavia tekijöitä sekä verrattiin tuloksia kasvukaudenaikaisella laserkeilauksella saatuihin tuloksiin. Vertailuaineisto kerättiin yhdeksältä metsikkökuviolta, jotka oli hakattu vuosien 1997-2006 välillä. Mittauksissa käytettiin verkko-RTK satelliittipaikannusta. Ilmakuva-aineisto kattoi eri mittakaavaan ja filmimateriaalille otettuja kuvia. Fotogrammetrisessa pintamallinnuksessa käytettiin aluepohjaista yhteensovitusmenetelmää, jossa maanpinnan pisteitä estimoitiin kuvaparilta tai kuvakolmikolta. Laseraineistosta muodostettiin maanpintamalli Terra-ohjelmistolla varioiden ohjelman parametreja siten, että saatu maanpintamalli oli paras 8 300 varttuneen puuston testipisteessä. Tulokset osoittivat, että ilmakuvilta estimoitu maanpintamalli on usein todellisen maanpinnan yläpuolella. Kevätkuvauksissa harha oli pienempää. Siihen vaikutti myös hakkuusta kulunut aika. Kuvauksen mittakaava selitti fotogrammetristen mallien kokonaistarkkuutta samoin kuin kuvausgeometria. Mittakaavan 1:16 000 kuvaparilta voidaan odottaa noin 0,25-0,45 m RMS-tarkkuus, kun hakkuusta on kulunut alle 6-8 vuotta. Kuvakolmikoiden avulla malleja ei saatu tarkemmin kuin kuvapareilta, vaikka näin otaksuttiin. Myös vanhat kuvat 1960-luvun alusta tuottivat tarkkoja tuloksia. Laserkeilauksella automaattisesti tuotettu malli oli taimikoissa tarkkuudeltaan 0,2-0,87 m RMS-virheellä mitattuna. Puustoisten kohteiden ja taimikoiden välillä havaittiin myös noin 20 cm suuruinen tasoero, minkä selittänee hakkuualojen kasvillisuus, joka nostaa lasermallia. Tulosten valossa näyttäisi siltä, että tarkka laserkeilausmallinnus vaatii käsin tehtävää korjailu- ja tarkistustyötä.

| Takaisin lehden sisällysluetteloon | pdf (744kb) |

Webmaster 30.4.2008

Copyright ©
Maanmittaustieteiden Seura ry.
PL 60,
00520 Helsinki