Maanmittaus aikakauskirja, palkki

Maanmittaus, 82:2, 2007

Isojako ja torpparijärjestelmät

Heikki K. Lähde

Tiivistelmä. Ennen isojakoa sekä kylä- että talojärjestelmä olivat monimuotoisia. Yksinäistalot hallitsivat yksin erillisenä talona omia viljelyksiään. Muilla asumapaikoilla kaikki alueella olevat talot nauttivat yhteisesti kotiviljelyksiä. Elettiin sarkajakoaikaa. Sarkajaossa olevia kotiviljelyksiä hallinneet talot muodostivat maaoikeudellisen kylän. Samanlaisen kylän muodosti yksinäistalo. Kylä oli varsin itsenäinen hallinnollisesti ja oikeudellisesti. Useimmilla yksinäistaloilla ja suurviljelmillä oli oma torpparijärjestelmä jo ennen isojakoja. Siitä kehittyi työvoiman tarvetta tyydyttävä ja viljelmän laajenemista palveleva laaja työvoimatorpparilaitos. Talonpoikaistalojen muodostamien kylien alueille kehittyi puolestaan niille ominainen torpparijärjestelmä vasta isojakojen myötä. Se poikkesi oleellisesti työvoimatorppareista. Tämä torpparilaitos palveli viljelysten lisäämisen ohella väestön laajentumista ja uudisasutuksen muodostumista toimien samalla suurelta osin keinona maakirjatalojen sukupolvenvaihdosten toteuttamisessa ja muun väestön asuttamisessa. Näiden kahden laajahkon torpparijärjestelmän lisäksi on ollut joitakin vähälukuisempia torppamuotoja. Lakisääteisesti ainutlaatuinen niistä oli ruotujakolaitoksen aikainen ruotusotamiestorpparijärjestelmä. Se muodosti maahan ja kotiseutuun sidotun puolustuslaitoksen. Torppa ja torppari ovat olleet koko olemassaolonsa ajan lainsäädännössä määrittelemättömiä käsitteitä. Yhteistä kaikille torpille oli niiden liittyminen maatalouteen ja väestön asettumiseen sen toimintaan, sekä sen kautta työnteon mahdollisuuden hyväksikäyttöön. Suurin osa niistä muodostettiin itsenäisiksi tiloiksi vasta erilaisia torppia koskevien monien lunastuslakien perusteella maamme itsenäisyyden alkuaikoina. Vasta näiden lunastuslakien säätämisen yhteydessä otettiin kantaa torpan käsitteeseen. Käsitettä määriteltäessä oli kuitenkin tavoitteena selvittää vuokra-alueiden lunastamisessa itsenäisiksi tiloiksi tarvittavat edellytykset. Osa torpista oli elinkaareltaan lyhytikäisiä ja jäi itsenäistymättä. Osasta tuli itsenäisiä pienviljelijöitä. Osa muodosti perustan isojaon yhteydessä ja niiden jälkeen syntyneelle uudisasutukselle.

| Takaisin lehden sisällysluetteloon | pdf (212kb) |

Webmaster 30.4.2008

Copyright ©
Maanmittaustieteiden Seura ry.
PL 60,
00521 Helsinki



Maanmittaustieteiden Seuraa tukevat:

Maanmittauslaitos

Lantmateriet

GL



Geotrim

Sito

Terratec

MapInfo Finland