MTS logo

MAANMITTAUSTIETEIDEN PÄIVÄT 18.-19.11.2004

Espoo, Otaniemi, Teknillinen korkeakoulu, sali E

UUDISTUVA MAANMITTAUSALA – VERKOSTOITUVA YHTEISKUNTA

Ensimmäisen päivän esitykset käsittelevät Teknillisen korkeakoulun ja maanmittarikoulutuksen uudistuksia sekä koordinaattien ja korkeusjärjestelmän uudistamista. Toisen päivän esitelmissä kuullaan näkemyksiä maankäytön muutosten toteuttamisesta taaja-asutusalueilla (maapolitiikka) ja maaseutualueilla (mm. yhteistoimintalähtöinen tilusjärjestelytoiminta). Päivien näkökulma lähtee yhteistyötä painottavan yhteiskuntamme tarpeista, osin kansainvälistymisen vaatimuksista. Esitelmien joukossa on kumpanakin päivänä myös ajankohtaisia, päivien aiheisiin liittyviä tutkimusesittelyjä. Päivien teeman mukaisesti niiden anti sopii sekä kiinteistö- että kartta-alan asiantuntijoille ja tutkijoille ammatillisen osaamisen ylläpitoon ja syventämiseen.

Esitelmät

Esitelmistä kirjoitetut artikkelit on julkaistu Maanmittaustieteiden Seuran julkaisussa 41 (toim. J. Jokela, E. Erkkilä, J. Takalo ja M. Takalo) täsmälleen samassa muodossa kuin tällä sivulla olevat artikkelit.

SESSIO 1: UUDISTUVA MAANMITTAUSALA
Puheenjohtaja:
Arvo Vitikainen, Professori, Teknillinen korkeakoulu

Teknillisen korkeakoulun uudistukset; erityisesti maanmittarikoulutuksen uudistuminen Bolognan sopimuksen ja kansainvälistymisen hengessä
Kauko Viitanen, osastonjohtaja, Maanmittausosasto, Teknillinen korkeakoulu

Mitä maanmittarit tekevät tulevaisuudessa?
Arvo Kokkonen, Maanmittausneuvos, Maa- ja metsätalousministeriö
|pdf 117 kt|

Tutkimusesittely: Näkökulmia 3D-kiinteistönmuodostuksesta
Jani Hokkanen, DI, Uudenmaan maanmittaustoimisto
|pdf 142 kt|

Tutkimusesittely: Kantakarttatietojen hyväksikäyttö maastotietokannan ylläpidossa
Antti Jakobsson, yli-insinööri, Kehittämiskeskus, Maanmittauslaitos
|pdf 1447 kt|

SESSIO 2: KOORDINAATTIEN JA KORKEUSJÄRJESTELMÄN UUDISTAMINEN
Puheenjohtaja:
Martin Vermeer, Professori, Teknillinen korkeakoulu

EUREF-FIN tilannekatsaus ja käytännön kokemuksia
Reino Ruotsalainen, yli-insinööri, Kehittämiskeskus, Maanmittauslaitos

Lahden seutu siirtyy EUREF:iin
Petri Honkanen, maastomittauskeskuksen esimies, Lahden kaupunki
|pdf 123 kt|

Suomen uusi korkeusjärjestelmä
Markku Poutanen, Professori, Geodeettinen laitos
|pdf 1389 kt|

Kunnallinen näkökulma korkeusjärjestelmän uudistukseen
Kimmo Junttila, mittausinsinööri , Vantaan kaupunki
|pdf 120 kt|

Pohjoismainen näkökulma korkeusjärjestelmäuudistukseen
Mikko Takalo, tekniikan tohtori, Geodeettinen laitos
|pdf 1103 kt|

SESSIO 3: MUUTTUVA MAANKÄYTTÖ TAAJAMA-ALUEILLA – UUDISTUVATKO TOTEUTUSTAVAT?
Puheenjohtaja:
Seija Vanhanen, Johtaja, Uudenmaan liitto

Yhteistyö ja verkottuminen alueen muutosprosessissa
Hannu Ridell, toimitusjohtaja, Maakanta Oy

Maapolitiikan tieteellisiä perusteita
Pekka V. Virtanen, emeritusprofessori
|pdf 153 kt|

Maankäytön muutosten toteutus ja tonttituotantoprosessin toimivuus, analyysi nykytilanteesta maassamme
Matti Holopainen, maankäyttöinsinööri ,Suomen kuntaliitto
|pdf 188 kt|

Tutkimusesittely: Different methods of Developing Building Land (Rakennusmaan kehittämisen eri menetelmät)
Malgorzata Mierzejewska, M.Sc. (Arch.), Teknillinen korkeakoulu
|pdf 273 kt|

Tilusjärjestelyt kunnan maapolitiikan toteuttamisen välineenä
Olli Ahllund, tekniikan tohtori, Pietarsaaren kaupunki
|pdf 122 kt|

SESSIO 4: UUDISTUVAT TOIMINTATAVAT MAANKÄYTTÖHANKKEIDEN TOTEUTUKSESSA
Puheenjohtaja: Mikko Uimonen, DI, Keskushallinto, Maanmittauslaitos

Maankäytön muutoksiin vastaaminen haastaa tilusjärjestelytoiminnan, yleisesittely
Heikki Seppänen, yli-insinööri, Keskushallinto, Maanmittauslaitos
|pdf 464 kt|

Tutkimusesittely: Maanmittauslaitoksen ja Tiehallinnon yhteistoimintamalli tiehankkeissa
Seija Kotilainen, tekniikan lisensiaatti, Kehittämiskeskus, Maanmittauslaitos
|pdf 971 kt|

Ympäristöviranomaisen ja maanmittausviranomaisen yhteistyö luonnonsuojelualueiden toteuttamisessa - toteuttamisesta vastaavan näkökulma
Eero Kaakinen, luonnonsuojelupäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus
|pdf 116 kt|

Tutkimusesittely: Tilusjärjestelyjen käyttö luonnonsuojelualueiden toteuttamisessa
Jouko Sillanpää, DI, Lapin maanmittaustoimisto
|pdf 122 kt|

Webmaster 07.05.2007

Maanmittaus NJSR

Päätukijat:

Geotrim

Tukijat:

MapInfo Finland